|
| ||
|
Etusivu | Hallinto | Kilpailut | Nuoriso | Kuntosuunnistus | Palaute
|
||
|
||
|
Aluemestaruuskilpailujen järjestämisohje (2010) Nämä ohjeet ovat voimassa Savo-Karjalan Suunnistus ry:n myöntämissä aluemestaruuskilpailuissa. Ohjeen tarkoitus on täsmentää am-kilpailuiden järjestelyitä, muilta osin noudatetaan SSL:n ohjeita ja sääntöjä. Yleistä Järjestämisoikeuden am-kilpailuihin myöntää Savo-Karjalan Suunnistus ry. Jos järjestäjiä ei löydy jäsenseuroista, voidaan järjestämisoikeus myöntää myös naapurialueen seuralle. Am-kilpailut myönnetään samassa yhteydessä kuin vastaavan ajankohdan kansalliset kilpailut. Vaatimuksena samat kuin kansallisessa kilpailussa. Am-kilpailut pyritään jakamaan suhteellisen tasaisesti alueelle, jos vain hakijoita on ja ehdotettu kilpailualue ja kartta täyttävät vaatimukset. Tätä varten AM-kilpailuista tehdään ennakkosuunnitelma tuleville vuosille, jonka mukaan kilpailut pääsääntöisesti myönnetään. Jos samaa kilpailua hakee useampi ja edellä mainitut edellytykset täyttyvät, niin etusijalla ovat ne, joilla on tarjottavana uusi kartta, uudesta maastosta tai edellisestä kilpailujen järjestämisestä on kauemmin aikaa. Käytännön järjestelyt Kilpailukutsu Kilpailujen järjestäjä vastaa kilpailuiden tiedottamisesta. S-KS julkaisee kilpailukutsun www-sivuilla sekä muissa toimittamissaan tiedotteissa (jäsenkirje/kevättiedote). Näitä varten on järjestäjän toimitettava kilpailukutsu (ainakin alustava) kesän kilpailuista 1.3 ja talven kilpailuista 31.12. mennessä. Mikäli kutsu julkaistaan seuran omilla www-sivuilla, niin tällöin ilmoitetaan vain tieto sivujen sijainnista (linkki) www-sivujen ylläpitäjälle. Hannu Ruokolaiselle (hruokolainen@luukku.com ) Kilpailuista kehoitetaan laittamaan ilmoitukset alueella ilmestyviin sanomalehtiin, sivuilla Alueet/Piirit, urheiluseurat/menopalsta ym.(Savon Sanomat, Karjalainen, Iisalmen Sanomat ja Varkauden lehti). Ilmoittautumiset Kilpailuihin ilmoittautumisessa noudatetaan SSL:n ohjeita, joita voi täydentää tarvittaessa kilpailukutsussa. Ilmoittautuminen tulee tehdä 5 vrk ennen kilpailua. Jälki-ilmoittautuminen on mahdollista ainoastaan järjestäjän ilmoituksen mukaisesti. Osallistumisoikeus kilpailuihin on S-KS:n jäsenseurojen jäsenille. Muut voivat osallistua kilpailun ulkopuolella. Am-kilpailuissa sarjoja ei yhdistetä ja kilpailijalta ei vaadita kilpailulisenssiä. Tulokset Viralliset tulokset kansilehden kanssa lähetetään viikon kuluessa alueen kilpailuvastaavalle ja s-ks:n sihteerille sekä rankikilpailuiden osalta Suomen Suunnistusliittoon (liiton ohjeiden mukaisesti). Tulokset postitetaan erikseen pyydettäessä kilpailuun osallistuneelle seuralle. Lisäksi tulokset toimitetaan sähköisessä muodossa alueen www-sivujen ylläpitäjälle (mikäli seura julkaisee tulokset omilla sivuilla toimitetaan tieto sivujen sijainnista (linkki)). Lajit ja osanottomaksut H/D 20 - H/D 16 –18 H/D - 14 Ajankohta** Hiihtosuunnistus 15 € 8 € 8 € - keskimatka avoin - sprintti avoin - pitkämatka Am-viikonloppu - viesti * Am-viikonloppu Latusuunnistus 11 € 8 € 6 € avoin Suunnistus 11 € 8 € 6 € - pitkämatka Am-viikonloppu - viesti Am-viikonloppu - erikoispitkä ajankohta avoin - keskimatka syyskuun alku - yö syyskuun alku - sprintti ajankohta avoin - partio ajankohta avoin Osanottomaksut: Viestit ja Partio max. 3 kertaa henkilökohtainen maksu. avoin Lajien yhdistäminen samaan tapahtumaan Kilpailutoiminnan linjausten mukaisesti jatkossakin am-kilpailuista tullaan yhdistämään yhdeksi tapahtumaksi keskimatka ja yösuunnistus. Sarjat Henkilökohtaiset Hiihtosuunnistus (pitkä+keskim.): H/D10,12,14,16,18, 20, 21, 35, 40, 45, 50, 55, 60, 65, 70, 75,80 Latusuunnistus: H/D 10, 12, 14, 16, 20, 21, 35, 45, 55, 65, 70, 75,80 Suunnistus (pitkä, keskim.printti): H/D 8RR,10RR,12TR, 14,16,18,20,21,35,40,45, 50, 55, 60, 65, 70, 75,80 Erikoispitkä: H/D 16, 18, 20, 21, 35, 40, 45, 50, 55, 60, 65, 70, 75,80 Yösuunnistus: H/D 12, 14, 16, 18, 20, 21, 35, 40, 45, 50, 55, 60, 65,70, 75,80 Viestisarjat Viesteissä on 3 osuutta kaikissa sarjoissa, partiossa 3 jäsentä. Viesteissä farmisopimuksella voi saman alueen kolme pientä seuran muodostaa yhteisen joukkueen. Sopimus voimassa vuoden kerrallaan (SSL:n ohjeet). Miesten viesteissä nainen voi suunnistaa yhden osuuden. 12 H/D 10-12 vuotiaille, sekajoukkueet tytöt ja pojat. (RR+RR+TR.) H/D 14 normaali suunnistus, sekajoukkueet tytöt ja pojat 16 H/D 20 H/D - Kaikissa nuorten sarjoissa radat mieluummin "liian helppoja" kuin liian vaikeita. Tavoiteajat n.70 % hk:n tavoiteajoista. 21 H/D Yleinen sarja 120 H/D Joukkueen yhteisikä oltava, syntymävuoden perusteella, 120 vuotta. (kaikki vähintään 35 vuotta) 150 H/D Joukkueen yhteisikä oltava, syntymävuoden perusteella, 150 vuotta. (kaikki vähintään 35 vuotta) 180 H/D Joukkueen yhteisikä oltava, syntymävuoden perusteella, 180 vuotta. (kaikki vähintään 35 vuotta) 200 H/D Joukkueen yhteisikä oltava, syntymävuoden perusteella, 200 vuotta. (kaikki vähintään 35 vuotta) Palkinnot S-KS:n mestaruudesta palkitaan S-KS:n määrittelemin palkinnoin (mitalit) 3 parasta joka sarjassa. Kaikissa kilpailuissa voidaan järjestää piirikunnallisina muita sarjoja (lähinnä B ja C), joista palkitaan muuten kuin S-KS:n palkinnoin. Palkinnot on jaettava tilaisuuden yhteydessä. Mitalit on tilattava ilmoittautuneiden mukaisesti, kuitenkin _5_ vrk ennen Palkinto-Nurkasta Joensuusta (Innantie 1, 80260 Joensuu, puh. 013-316336, fax 013-316346). Lisätiedot mitaleista Hannu Ruokolaiselta 050-5460112 |
||