S a v o  -  K a r j a l a n   S u u n n i s t u s   r y

Kesän 2003 nuorisocup päätökseen

Suunnistuksen Savo-Karjalan nuorisocupin päätöskilpailu kisailtiin Outokummussa keskiviikkona. Kilpailusarja koostui kaikkiaan 13 kilpailusta eri puolilla Pohjois-Karjalaa ja Pohjois-Savoa. Kilpailut sijoittuivat touko-kesäkuulle ja loppukaudesta elokuulle. Välissä pidettiin puolentoista kuukauden tauko kesälomien ja rastiviikkojen takia. Tavoitteena cupilla on tarjota nuorille melko vähien kansallisten täydennykseksi kilpailusarja, jossa kilpailumatkat ovat lyhyet.

Nuorimmat osanottajat olivat hädin tuskin lukutaitoisia ja vanhimmat 16-vuotiaita. Kilpailusarjoja oli kaikkiaan 12, joista 8- ja 10-vuotiaat suunnistivat rastireittiä, 12-vuotiaiden ikäluokassa tarjolla oli sekä tukireitti että normaali suunnistus ja sitä vanhemmat kilpailivat normaaleilla suunnistusradoilla. Radat melko lyhyinä ja helpohkoina sopivat myös vasta-alkajille.

Nuorisocupiin osallistui kaikkiaan 163 eri suunnistajaa ja kilpasuorituksia kertyi 480. Pisteisiin laskettiin finaali ja viisi parasta muuta kilpailua. Tasapisteissä järjestyksen ratkaisi Outokummun päätöskilpailu.

Yhteispisteet

 NimiSeura21.5 Varpaisjärvi21.5 Kalevan Rasti28.5 Säyneinen11.6 Kiuruvesi11.6 Kontiolahti18.6 Kuosu6.8 Iisalmen Visa6.8 Kontiolahti13.8 Lieksa13.8 Siilin Rasti20.8 Nurmes20.8 Leppävirta27.8 OutokumpuYhteis- pisteet
D10RR
1. Veera Hautala Savon Suunta 108  10   10 10452
2. Henna KarjalainenRasti-Pielinen 4     1010 10 539
3. Anniina SuhonenKuopion Suunnistajat8 7  6   8 7339
4. Ronja TuhkanenRasti-Pielinen 5     710 8 838
5. Emma PiitulainenKalevan Rasti 6  7  85 5 738
6. Krista NiiranenKalevan Rasti 8      6 7 1031
7. Suvituuli Asikainen Kalevan Rasti 7  10   7   630
8. Miisa PikkarainenSavon Suunta     7 6 7 8230
9. Johanna UkkolaKuopion Suunnistajat  10  8       18
10. Anne SaastamoinenYlä-Savon Rasti7  10         17
11. Susanna ToppiKalevan Rasti 2  6   4   113
12. Laura KauppinenIisalmen Visa      10      10
13. Kaisa VäätäinenNilsiän Nujakka10            10
14. Annika KottonenLynx    8        8
15. Marjo RyynänenRasti-Pielinen 3      3    6
16. Eveliina RautiainenRasti-Pielinen          6  6
17. Irina MiininLiperin Taimi            11
D12
1. Anna-Riikka NatunenSavon Suunta 6  810 10 10 10755
2. Anna-Kaisa AsikainenKalevan Rasti 10  10   7 10 1047
3. Saara HautalaSavon Suunta 710  8     8841
4. Linda VairinenKalevan Rasti        8   614
5. Marjut TurunenRasti-Pielinen        10    10
6. Miija SutinenSavon Suunta           7 7
D12TR
1. Niina RäisänenSavon Suunta    1010 10 10 101060
2. Anniina RiihinenKuopion Suunnistajat7 8  6   7 7641
3. Emma MykkänenSiilin Rasti8 7   5  610 541
4. Anna-Maria SaavalainenSavon Suunta     7 7   8830
5. Siiri NelimarkkaIisalmen Visa10  8  7      25
6. Riikka KeurulainenKuopion Suunnistajat     88     723
7. Kaisla VäreIisalmen Visa   10  10      20
8. Reetta PartanenRasti-Hyry  10    8     18
9. Linda Vairinen Kalevan Rasti 8           8
10. Miitu KorhonenKuopion Suunnistajat         8   8
11. Krista KorhonenYlä-Savon Rasti   7         7
12. Iina HautalaIisalmen Visa      6      6
13. Marjut Turunen Rasti-Pielinen 5           5
D14
1. Tuija TimonenKalevan Rasti 10  10  1010 10 1060
2. Hannariina Haikola Rasti-Pielinen 8  8  88 1 740
3. Katariina KarjalainenKuopion Suunnistajat6    8   4 10432
4. Anna-Mari JenuNilsiän Nujakka8     10  7  530
5. Susanna SvärdKuopion Suunnistajat1    108  3 8 30
6. Sanna KauppilaLapuan Virkiä10        10  828
7. Tiia JetsonenKuopion Suunnistajat     7   6  619
8. Jenni VatanenVarpaisjärven Vire7     7  5   19
9. Tiia KorhonenYlä-Savon Rasti   10         10
10. Suvi HyvönenKuopion Suunnistajat         8   8
11. Taru Kilpeläinen Rasti-Pielinen 7           7
D16
1. Sanni SuoniemiKalevan Rasti 10  108 108   854
2. Elina Ruokolainen Rasti-Pielinen 76 57 87 10 752
3. Elina Natunen Savon Suunta 8  810   6 10446
4. Henna PistoRasti-Pielinen 18 66 76 1 539
5. Tuuli KettunenSäyneisen Salpa10 10      7   27
6. Hanna KauppilaLapuan Virkiä6        10  1026
7. Sanni NelimarkkaIisalmen Visa5  10  10      25
8. Hanna StrandmanKuopion Suunnistajat4        4 8622
9. Jenni ToppiKalevan Rasti    7   10   320
10. Saara HuttunenSäyneisen Salpa7 7      5   19
11. Outi LeskinenNilsiän Nujakka8 5          13
12. Annemari RiihinenKuopion Suunnistajat         8   8
13. Maija Suomalainen Kalevan Rasti 6           6
14. Teija JulkunenSäyneisen Salpa  1          1
15. Maria LouhelainenRasti-Pielinen          1  1
D8RR
1. Sonja Suoniemi Kalevan Rasti 10  1010 108   856
2. Essi RautasaloKalevan Rasti 8  8  810 8 1052
3. Mari MykkänenSiilin Rasti10 7   7  710 748
4. Iida VatanenVarpaisjärven Vire   10  5  10   25
5. Maria TiainenKuopion Suunnistajat      4  8  517
6. Anni PartanenRasti-Hyry  8    8     16
7. Elina MakkonenKalevan Rasti 7     6     13
8. Tuuli KärjäSavon Suunta           10 10
9. Eeva LeskinenNilsiän Nujakka  10          10
10. Anne SaastamoinenYlä-Savon Rasti      10      10
11. Mirella LaukkanenYlä-Savon Rasti   8         8
12. Susanna KauppinenIisalmen Visa      8      8
13. Sanni RaitomäkiKalevan Rasti       7     7
14. Eveliina RyynänenRasti-Pielinen        7    7
15. Anni TanskanenIisalmen Visa      7      7
16. Maari MiininLiperin Taimi            66
H10RR
1. Timo KortelainenKalevan Rasti 10  10   8 7 1045
2. Eetu NykänenKalevan Rasti 8  8  1010 8  44
3. Antti RäisänenSavon Suunta    66 6 7 10843
4. Teemu VatanenKalevan Rasti7  8  10  6   31
5. Janne KähkönenKalevan Rasti    7  87   729
6. Juuso UkkolaKuopion Suunnistajat  10  10       20
7. Harri NiskanenVarpaisjärven Vire   10  8      18
8. Samuli TurunenSonkajärven Pahka10 8          18
9. Janne KauppilaLapuan Virkiä6        10   16
10. Eetu SavolainenSiilin Rasti8    7       15
11. Pyry PikkarainenSavon Suunta           8614
12. Janne KukkonenRasti-Pielinen          10 414
13. Toni SoininenSäyneisen Salpa  7         512
14. Mikko LautanenRasti-Pielinen        6 6  12
15. Aleksi TuovinenKuopion Suunnistajat     8       8
16. Jirli KorhonenKuopion Suunnistajat         8   8
17. Kristian RuutalaIisalmen Visa   7         7
18. Aleksi PohjolaKalevan Rasti       7     7
19. Akseli KoskelaKuopion Suunnistajat     5       5
H12
1. Riku PartanenKalevan Rasti 10  10  810 10 856
2. Tuomas KinnunenKalevan Rasti 8  8  107   740
3. Marko SajaniemiKuopion Suunnistajat10    6   10  632
4. Antto-Iiro SuhonenKuopion Suunnistajat  8  5   6 8431
5. Arttu JetsonenKuopion Suunnistajat     7   8  1025
6. Miro PikkarainenSavon Suunta         7 10522
7. Aki PeltolaKalevan Rasti 5      8 8  21
8. Jesse UkkolaKuopion Suunnistajat  10  10       20
9. Aleksi PeiponenKuopion Suunnistajat1    8       9
H12TR
1. Petro OravalahtiKuopion Suunnistajat8 8  10   10 10652
2. Petteri NissinenKalevan Rasti 6  8  810 7 746
3. Ville NykänenKalevan Rasti 7  10  7  8 840
4. Tuomas HiltunenRasti-Pielinen  10  8  7 10 540
5. Ville MaksimainenKalevan Rasti    7  108   1035
6. Taneli MähönenIisalmen Visa10     10      20
7. Markku LaukkanenYlä-Savon Rasti   10         10
8. Niko VenäläinenIisalmen Visa      8      8
9. Pekka PeltonenSonkajärven Pahka7            7
10. Joona KukkonenRasti-Pielinen          6  6
H14
1. Anton PendikainenNilsiän Nujakka10 10   10  108 1058
2. Antti PendikainenNilsiän Nujakka8 8   7  810 849
3. Lauri SalomaaKalevan Rasti 10     1010   737
4. Petri SonninenKuopion Suunnistajat7 7      6 10535
5. Antti KarjalainenRasti-Pielinen     8  8 7 629
6. Ville KeurulainenKuopion Suunnistajat     108  7  429
7. Joni KähkönenKalevan Rasti    10  87   328
8. Jarno TuorilainenYlä-Savon Rasti   10         10
9. Aki OjalaYlä-Savon Rasti   8         8
10. Tuukka PeiponenKuopion Suunnistajat     7       7
11. Jari HyttinenIisalmen Visa      6      6
12. Jukka PeltonenSonkajärven Pahka6            6
13. Joonas MäkinenSonkajärven Pahka      5      5
H16
1. Paavo PendikainenNilsiän Nujakka10 10   8  510 1053
2. Jukka LoikkanenSavon Suunta 8  810 10 7 10 46
3. Jarkko JermakkaRasti-Pielinen 78 10        25
4. Simo TurunenRasti-Pielinen 10           10
5. Janne KainulainenYlä-Savon Rasti   10         10
6. Simo KukkolaSk-Savo         10   10
7. Antti NurmonenSiilin Rasti      10      10
8. Matti WesterlundSavon Suunta           8 8
9. Sami HyvönenKuopion Suunnistajat         8   8
10. Jesse MäkinenSonkajärven Pahka8            8
11. Jesse E MäkinenSonkajärven Pahka      7      7
12. Lari JetsonenKuopion Suunnistajat         6   6
13. Jesse C MäkinenSonkajärven Pahka      6      6
H8RR
1. Aapo TanskanenIisalmen Visa8  10 810  7  649
2. Santeri SilvennoinenKalevan Rasti 10  10  1010   848
3. Panu Partanen Kalevan Rasti 8  7  88 8 746
4. Arto Niiranen Kalevan Rasti 6     75 10 1038
5. Sami-Petteri Haikola Rasti-Pielinen 7  4  67 7 536
6. Samuli Natunen Savon Suunta 5  56   8 8234
7. Olli TanskanenIisalmen Visa   8 77  6  331
8. Juho UkkolaKuopion Suunnistajat  10  10       20
9. Aki Matti JenuNilsiän Nujakka10        10   20
10. Ilari NissinenKalevan Rasti    6  5    415
11. Ilkka WesterlundSavon Suunta           10 10
12. Arttu KottonenLynx    8        8
13. Juho-Pekka PuustinenIisalmen Visa      8      8
14. Kimmo WesterlundSavon Suunta           7 7
15. Joni KorhonenYlä-Savon Rasti   7         7
16. Peetu PikkarainenSavon Suunta           6 6
17. Saku KejonenYlä-Savon Rasti   6         6
18. Juho KettunenRasti-Pielinen        6    6
19. Konsta VäreIisalmen Visa      6      6
20. Vesa KärjäSavon Suunta           5 5
21. Jaakko HallikainenKuopion Suunnistajat         5   5
22. Eemeli PohjolaKalevan Rasti       4     4
23. Valtteri RyynänenRasti-Pielinen        4    4
24. Waltteri VolotinenIlomantsin Urheilijat    3        3